Eläinten hoito
PAIMENKOIRAN VANHUUDENVAIVAT

Kaksitoistavuotias paimenkoirauros, joka on ollut aina leikkisä ja jolle ruoka on maistunut erittäin hyvin, on muuttunut apaattiseksi ja syömättömäksi. Koira juo paljon, eikä pääse kunnolla liikkumaan. Eläinlääkäri toteaa, ettei koirassa ole mitään vikaa. Omistaja tulee liikkeeseemme hakemaan apua ja aloitamme hoidon tukemalla munuaisten toimintaa, joka vanhoilla koirilla usein heikentyy iän myötä. Aluksi koira pidetään muutaman päivän nestepaastolla, jonka jälkeen koiralta jätetään valmisruoat pois ja aloitetaan kotitekoinen munuaisruokavalio sekä munuaisten toimintaa tukeva homeopaattinen valmiste tiheällä annostuksella. Lisäksi annamme muutamia yksittäisaineita ja koira piristyy vuorokaudessa huomattavasti. Ruokahalu palautuu ja ruokinta aloitetaan tummalla riisillä ja piimällä, lisäksi annamme L-Tyrosine aminohappovalmistetta viikon ajan. Koira on huomattavasti pirteämpi, syö oikein hyvin ja juo normaalisti. Liikunta on edelleen heikkoa, koiran takapää pettää pitempään käveltäessä. Koiralla on ollut jo vuosia nivelvaivoja, mutta nyt tilanne on pahentunut huomattavasti, joten aloitamme Fortodol- valmisteen käytön.

Alkuannostelu on 2 kpl 2 x päivässä ja vaivat helpottuvat muutamassa päivässä. Kotitekoista ruokavaliota jatketaan osittain raakaravintona sekä annetaan luonnonmukaista monivitamiinilisää ja homeopaattista valmistetta säännöllisesti. Fortodolia annostellaan jatkossa 1 kpl 1-2 x päivässä. Muutama viikko hoidon aloituksesta koira on ollut taas oma iloinen itsensä.

Takaisin eläinten hoito sivulle