Arkisto :: 2018
Alfalipoiinihappo – enemmän kuin antioksidantti
 

Alfalipoiinihappo on ihmiselimistölle elintärkeä B-vitamiinin kaltainen aine, jolla on poikkeuksellisen monipuolisia vaikutuksia. Elimistö muodostaa itse vähäisiä määriä alfalipoiinihappoa, mutta se kuluu saman tien aineenvaihduntaprosesseihin. Elimistön kyky muodostaa alfalipoiinihappoa alkaa myös vähetä suhteellisen varhain aikuisiässä, juuri silloin kun sen merkitys ihmiselle kasvaa.

Alfalipoiinihapon ensisijaisia lähteitä elintarvikkeissa ovat pinaatti, liha (varsinkin maksa) ja oluthiiva, joten pelkästään ruokavaliosta alfalipoiinihappoa on tosi vaikea saada tarvittavia määriä. Siksi sen antioksidanttinen ja terapeuttinen vaikutus sekä muut positiiviset vaikutukset voidaan saavuttaa vain täydentämällä elimistön omaa tuotantoa lisäravinteen avulla.

Voimakas antioksidantti
Tutkijat huomasivat 1950-luvulla, että alfalipoiinihappo vaikuttaa entsyymien rinnalla kaikkialla elimistössä nopeuttaen energiantuotantoon liittyviä kemiallisia reaktioita. Myöhemmin 1980-luvulla tutkijat löysivät alfalipoiinihapon antioksidanttivaikutukset. Vapaat radikaalit ovat osasyynä ikääntymiseen ja lukuisiin sairauksiin. Ne vaurioittavat elimistölle tärkeitä hiilihydraatteja, proteiineja, entsyymejä ja DNA:ta sekä energiantuotannolle tärkeitä mitokondrioita samoin kuin solukalvoja, joiden rasvahapot hapettuvat eli härskiintyvät. Antioksidantit ovat elimistön suoja radikaaleja vastaan. Ne reagoivat kemiallisesti tekemällä radikaaleja vaarattomiksi, mutta samalla ne menettävät toimintakykynsä. Useimmista muista antioksidanteista poiketen alfalipoiinihappo pysyy pitkään toimintakykyisenä ja vaikuttaa tehokkaasti hyvin monenlaisiin radikaaleihin, minkä ansiosta sen antioksidanttisuoja on sekä laajempi että kestävämpi

Kierrättää antioksidantteja
Alfalipoiinihappo on myös antioksidantti, jonka avulla elimistö pystyy käyttämään uudelleen muita antioksidantteja, esim. C-vitamiinin se pystyy palauttamaan jälleen aktiiviseen muotoon sekä lisäämään E-vitamiinin aktiivisuutta. Lisäksi alfalipoiinihappo aktivoi energia-aineenvaihdunnalle tärkeän ubikinonin (Q10) tuotantoa. Alfalipoiinihappo osallistuu myös B-ryhmän vitamiinien, esim. tiamiinin (B1), riboflaviinin (B2), niasiinin (B3) ja pantoteenihapon (B5) rinnalla ravinnon hiilihydraattien, valkuaisaineiden ja rasvojen muuntamiseen energiaksi, jonka elimistö varastoi ja käyttää tarvittaessa myöhemmin.

Alentaa verensokeria
Alfalipoiinihappo sopii erityisesti diabeetikoille: se lisää glukoosin imeytymistä lihaksissa, parantaa insuliinivastetta ja säätelee glukoosin vapautumista maksasta. Tähän tehtävään osallistuvat alfalipoiinihapon ohella mm. magnesium, vanadiini ja kromi.

Useissa yhdysvaltalaisissa sairaaloissa kokeiltiin alfalipoiinihapon vaikutusta diabeteksesta johtuviin hermovaurioihin. Koehenkilöt joita oli 328, saivat 100mg, 600mg tai 1200mg alfalipoiinihappoa/vrk kolmen viikon ajan. Kivut ja tunnottomuus vähenivät eniten ryhmässä, joka sai 600mg:n annoksen.

Alfalipoiinihappoa onkin jo pitkään käytetty menestyksellisesti suurehkoina annoksina hoidettaessa diabeteksesta johtuvia oheissairauksia, mm. silmänpohjan rappeutumaa ja diabeettista ääreishermosairautta (neuropatiaa).

Maksaa suojaava vaikutus
Alfalipoiinihappo suojaa maksaa vapaiden radikaalien aiheuttamilta vaurioilta ja tehostaa myrkyllisten aineiden poistumista elimistöstä muuttamalla haitallisia vapaita metalli-ioneja vaarattomaan muotoon kelatoimalla eli yhdistämällä niitä aminohappoihin. Sitä voidaan käyttää maksatulehduksen, maksakirroosin ja muiden maksasairauksien hoidossa sekä myrkytystapauksissa, joissa myrkytyksen on aiheuttanut esim. lyijy tai muut raskasmetallit tai hiilitetrakloridin kaltaiset myrkylliset teollisuuskemikaalit.

Alfalipoiinihappolisästä on hyötyä myös tupakoitsijoille, jotka altistuvat tavallista suuremmille kadmiumpitoisuuksille, sekä amalgaamisaneerausten yhteydessä, sillä se vähentää elohopea-altistumisen haittoja. Alfalipoiinihappo vähentää lisäksi alkoholin neurotoksista vaikutusta aivoissa.

Suojaa hermostoa, parantaa keskittymiskykyä ja muistia
Alfalipoiinihappo on tehokas antioksidantti, joka pystyy ehkäisemään ja korjaamaan hermoston epänormaalisuuksia, esimerkiksi ikääntymiseen liittyviä hermosoluvaurioita aivoissa. Se edistää ja suojaa aivojen ja muun hermoston toimintaa muun muassa stimuloimalla hermokasvutekijää (NGF, Nerve Growth Factor), jolla on tärkeä merkitys neuroneille eli hermosoluille erityisesti aivojen etuosassa. Jos NGF:ää on liian vähän, hermosolun viejähaarake eli aksoni surkastuu, ja siihen liittyvän neuronin itsetuho (apoptoosi) käynnistyy.

Miia Haikonen, fytonomi

Lisätietoa voit lukea alfalipoiinihapon vaikutuksista HYVE/CAM -oppaasta www.terveysjarjesto.fi