Terveydenhoito :: lapset
RAVINNON MERKITYS MIELENTERVEYDELLE

Englantilainen lasten ja nuorten psykiatri Agnes Ayton kävi Suomessa luennoimassa syyskuussa. Hän tuskastui viisi vuotta sitten lääkehoidon heikkoon tehoon ja sivuvaikutuksiin ja alkoi tutkia ravintolisien vaikutusta anoreksiaan, masennukseen ja skitsofreniaan.

Tohtori Ayton on toiminut psykiatrina yli 20 vuotta. Sinä aikana psykiatristen tautien ennuste ei ole parantunut yhtään huolimatta uusista lääkkeistä ja terapioista, hän toteaa. Masennuksesta on tullut vakava kansantauti, johon yleisesti käytetty lääkitys ei ole tuonut ratkaisua. Anoreksian aiheuttama kuolleisuus ei ole vähentynyt viimeisten 100 vuoden aikana. Uusia mielenterveysongelmia on ilmaantunut, kuten persoonallisuushäiriö ja bulimia nervosa. Uusia hoitomuotoja kaivataan kipeästi.

Lääkäreiden koulutus puutteellista
Suurin osa psykiatreista ja muista lääkäreistä ei tiedä ravitsemuksesta yhtään mitään, Ayton puuskahtaa. Onneksi ravitsemuksen vaikutusta mielenterveyteen on alettu tutkia kaikkialla, niin Englannissa kuin Suomessakin. Tähän mennessä on saatu pätevää näyttöä kalaöljyn omega-3-rasvahappojen vaikutuksesta. Masennuksessa määrään yhden gramman päivässä E-EPAa ja skitsofreniassa kaksi grammaa päivässä. E-EPA vähentää oireita sekä psyykenlääkkeiden sivuvaikutuksia, Ayton sanoo.

Hoidan E-EPAlla tyttöjen anoreksiaa yleensä yhden gramman päiväannoksella. Eräät potilaani ovat toipuneet jopa kolmessa kuukaudessa, Ayton kertoo. Masentuneilla ihmisillä on usein puutetta myös foolihaposta ja muista B-vitamiineista, joten niistäkin voi olla hyötyä. Ne tehostavat lääkitystä. Myös E-vitamiini ja karnosiini voivat olla avuksi.

- Englannissa on muitakin psykiatreja, jotka määräävät ravintolisiä. Professori Basant K. Puri antaa masennukseen ensisijaisesti E-EPAa kaksi grammaa päivässä ja potilaan toipumisen jälkeen koko loppuiäksi yhden gramman päivässä. Se vähentää taudin uusimisriskiä. Myös Sheffieldin yliopiston psykiatrit antavat E-EPAa masennukseen ja skitsofreniaan.

Kalaöljyn vaikutus aivoissa
EPA on tärkein rasvahappo psykiatristen häiriöiden lisähoitona. Sen vaikutuksia tutkitaan eri puolilla maailmaa ja monia vaikutusmekanismeja on jo saatu selville, sanoo Ayton. EPA parantaa solukalvojen nestemäisyyttä, mikä helpottaa hermoimpulssien kulkua. DHA-rasvahappo sitä vastoin ei ole tehokas psyykkisissä häiriöissä. Syytä siihen ei vielä täysin tunneta. EPAsta ei aiheudu mitään vaaraa pitkäaikaisessakaan käytössä, sillä se on täysin turvallista ainakin kolmen gramman päiväannoksena.

Ayton suhtautuu epäillen vallitsevaan käsitykseen masennuksen ja skitsofrenian syistä ja lääkehoidosta. Vika ei ilmeisesti olekaan yksin hermovälittäjäaineissa, kuten lääkärit yleisesti uskovat. Lääkkeet kyllä nostavat välittäjäaineiden pitoisuutta parissa tunnissa, mutta miksi hoitovaikutus ilmenee vasta viikkojen kuluttua, jos silloinkaan, Ayton ihmettelee. Tämä ei sovi välittäjäaineteoriaan. Emme tiedä mistä tämä pitkä odotusaika johtuu. Teoria ei myöskään selitä, miksi stressi usein laukaisee masennuksen. Hypoteesissa on muitakin hämäriä kohtia. SSRI-lääkkeet muuttavan monien potilaiden normaalia pidättyvää käytöstä ”acting-outiksi” eli liialliseksi ulospäinsuuntau-tuneisuudeksi.

Kuka on tohtori Agnes Ayton?
Ayton toimii ylilääkärinä Lontoossa syömishäiriöihin erikoistuneessa sairaalassa. Hän kuuluu Iso-Britannian psykiatriyhdistykseen ja on Hullin yliopiston psykiatrian opettaja. Hän tutkii erityisesti anorexia nervosaa ja nuorella iällä alkavaa masennusta. Hän on esittänyt E-EPA-tutkimuksensa kansainvälisessä aivotutkijoiden kongressissa ja julkaissut ne pätevissä tiedelehdissä.

Takaisin terveydenhoito :: lapset sivulle